2. tammikuuta 2014

Kirkkodraaman uudet tuulet Kallion kirkossa

Ari-Pekka Miettinen
Esittävän taiteen opiskelija, esiintyjä ja lastenteatteriryhmä Pumpernikkelit -ohjaaja

Kirkkodraaman uudet tuulet Kallion kirkossa


Epäluulo (Annaleea Sonninen) piinaa Mariaa (Aino Lavikainen). Enkelit ensin– joulunäytelmä 2013.
Kuva: Ari-Pekka Miettinen
Opiskellessani 2009- 2010 Helsingin HEO:ssa valmentavalla draamalinjalla, kysyi silloinen näyttelijäntyönopettajani Markus Majava minua mukaan esiintymään pääsiäisvaellukseen Pettäjä, Kieltäjä ja Rakas Ystävä, jonka hän ohjasi Kallion kirkkoon. Näyttelin Juudaksen roolin, josta sain ensikosketuksen kirkkodraaman tekemiseen. Vaihtoehtoisesti voidaan puhua myös kirkkoteatterista, mutta itselleni on vahvemmaksi vakiintunut käsite kirkkodraamasta.

Kun aloitin Teatteri Kallion nuorten aikuisten kirkkodraama ryhmässä vuonna 2010, oli Teatteri Kallioon vakiintunut pieni ryhmä kirkkodraaman tekijöitä, jotka koostuivat harrastajanäyttelijöistä. Näytelmien käsikirjoittajana toimi pitkään pappi ja lausuntataiteilija Aino- Kaarina Mäkisalo. Hänen käsialaansa ovat Kallion kirkossa nähdyt kirkkodraamat Pettäjä, Kieltäjä ja Rakas ystävä- pääsiäisvaellus vuosina 2007- 2012, Kun lapsi syntyy -joulunäytelmä 2007- 2011, sekä Kallion kirkon satavuotisnäytelmä Kallion Rokkaa 2012. Teatteripedagogi Markus Majava on vastannut pääosin esitysten ohjaamisesta. Mutta vuonna 2013 nähtiin Kallion kirkossa pastori Mari Mattssonin esikoisohjaus joulunäytelmästä Enkelit Ensin.

Kallion kirkon satavuotisnäytelmän jälkeen pohdimme, miten voisimme uudistaa toimintaamme. Olimme juuri saaneet Teatteri Kallion uudet treenitilat käyttöön Siltasaarenkadulle ja innokkuutta toiminnan jatkamiselle löytyi. Kirkon satavuotisnäytelmä oli korvannut perinteisen joulunäytelmämme, joten suuntasimme ajatuksemme pääsiäiseen. Uuden kirkkodraama esityksen tekeminen pyöri mielessä. Aloin hahmotella aihetta näytelmälle. Pastori Mari Mattssonin kanssa keskustelimme mm. raamatun naisnäkökulmista ja sitten saimme yhdessä idean. Laadin käsikirjoituksen, missä keskiössä olivat raamatunnaiset pääsiäisen tapahtumien aikaan. Vuonna 2013 keväällä valmistui pääsiäisnäytelmä Taatelin makeita valheita.

Ensimmäistä kertaa lavalla ei nähty Jeesusta ollenkaan, eikä käsikirjoitus noudattanut pääsiäisnäytelmien perinteistä linjaa mm. sillä, ettei kyseessä ollut vaellusdraama. Raamatun aikaisten tapahtumien rinnalla kuljetettiin mukana nykypäivää ja tämän ajan selviytyjänaisia. Naisroolien lisäksi näytelmässä oli mukana Juudas, joka purki turhautumistaan omituisten tapahtumien rinnalla ympärillä oleviin naishahmoihin uhkaavallakin tavalla. Kuten edelliset näytelmät, myös Taatelin makeita valheita oli suunnattu erityisesti aikuisille katsojille. Erilainen näkökulma poiki katsojilta kiitosta, ja siitä rohkaistuneena päätimme jatkaa samalla linjalla suunnitellessamme näytelmää jouluksi 2013.

Vuonna 2013 käsikirjoittamassani Kallion kirkon uudessa joulunäytelmässä Enkelit Ensin nähtiin intensiivinen katsaus Joosefin ja Marian elämään. Erityisesti Joosefin mielenmaisemaa sävyttämät synkät ajatukset ja epäilyksen varjot tekivät näytelmästä ajoittain painostavan. Keventääkseni rajua kertomusta kirjoitin esitykseen mukaan lempeitä ja hassuja enkeleitä, jotka kulkivat tapahtumissa mukana alusta loppuun. Lisäksi enkelit suojelustyöltään ehtivät kinastella keskenään arkisella tavalla, kuten kuka tahansa meistä joskus tekee. Yksi keskeisimmistä ajatuksista oli kirkastaa Joosefin mielenmaisemaa, sekä tutkia hänen suhdettaan Mariaan. Esitys kuljetti katsojat niihin tapahtumiin jotka ovat varjossa ja tapahtumiin mitkä ovat kenties tulkintoja, mutta silti väkevää ihmiselämää. Uuden näkökulman tarjoaminen toi tapahtumat valoon uudella tavalla. Halusin silti katsojien kokevan joulunsanoman, raikkaalla tavalla.

Toimintaa ohjaavia periaatteita uudessa kirkkodraamassa:

– Kirkkodraama ei shokeeraa tai kokeile rajoja negatiivisella tavalla.

– Kirkkodraama kunnioittaa kirkkoa tilana ja se asettaa omat ehtonsa toiminnalle esim. kirkkotilassa on elementtejä joita ei häväistä.

– Kirkkodraama kunnioittaa katsojaa.

– Perinteistä Raamatun sanomaa ei unohdeta uuden rinnalla.

– Kirkkodraama ei ole sidottu pelkästään kiltteyteen ja neutraalien asioiden käsittelyyn.

– Uudistetun kirkkodraaman ydin on mm. pureutua asioihin ja teemoihin mitä ei ole ennen nähty.

– Kirkkodraaman roolihahmot ovat olleet eläviä, kokevia ja tuntevia ihmisiä kuten mekin.

– Kirkkodraamaa ei tarvitse näytellä kuin lausuisi runoa. Ilmaisun ja replikoinnin ei tarvitse olla kohotettua.

– Kirkkodraamassa voidaan nähdä myös yhtenä osana ihmisiä tässä ajassa ja palasia heidän elämästään esim. nykynuorisoa, vanhempia, vanhuksia ym.

– Kirkkodraamaa tehdään harrastajien ja ammattilaisten kanssa yhdessä.



Haluatko mukaan Teatteri Kallion toimintaan?

Helmikuussa 2014 Teatteri Kalliossa (Siltasaarenkatu 28) alkavat pääsiäisnäytelmän harjoitukset. Harjoitukset ovat tiistaisin klo: 18.00- 21.00. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan Teatteri Kallion toimintaan, voit ottaa yhteyttä minuun tai Mari Mattssoniin.

Ari-Pekka Miettinen: ari-pekka.miettinen(a)metropolia.fi

Mari Mattsson: mari.mattsson(a)evl.fi

Lisäksi vastaamme Marin kanssa mielellämme kirkkodraamaan/ kirkkoteatteriin liittyvissä kysymyksissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti